Kevät 2008 ja Ravintola Koulu. Enpä olisi arvannut millainen
matka tuosta hetkestä alkoikaan. Jokaisella matkalla on kuitenkin määränpäänsä.
FBT Blue Flamesin, tuttavallisemmin Sinisen Liekin, osalta matka tuli
päätökseensä keväällä 2017. Tämä bloggaus tulee hyvin todennäköisesti olemaan
aikanaan Turun Seudun sählypiireissä kulttimaineeseen nousseen GM:n blogin
viimeinen. On syytä valoittaa taustoja sille miksi Flamesin tarina on nyt
tullut päätökseensä. Olen selityksen velkaa kaikille matkaamme läheltä
seuranneille, sekä erityisesti teille jotka teitte tuota matkaa kanssani.
Samalla saan mahdollisuuden työstää asia vielä kerran läpi omassa mielessäni.
Luopuminen; se ei ole koskaan helppoa. Flames oli paljon enemmän kuin pelkkä allekirjoittanut. Tämä on minun tarinani Sinisestä Liekistä. Joku muu voi kertoa tarinan hieman eri tavalla, mutta stoorin ydin kaikilla lienee pitkälti samanlainen.
Pitäisi varmaan aloittaa tämä bloggaus kirjoittamalla
jonkinlainen yhteenveto pelikaudesta 2016-2017. En jaksa, eikä huvita. Tuo on
käynyt kyllä mielessäni monta kertaa, mutta en vain ole yksinkertaisesti
ehtinyt ja tuostakin olen itse asiassa potenut hieman huonoa omatuntoa. Itse
asiassa tämäkin kuvastaa erittäin hyvin sitä miksi Flamesin tarina loppuu.
Vuonna 2008 meillä oli joukko innokkaita nuoria miehiä,
jotka halusivat rakentaa Flamesista oman tarinansa. Tavoitteena oli rakentaa
seura, joka pelaa kolmosdivarin kärkipäässä. Kakkosdivaripaikka oli meille kaukaisempi
maali, jota kohti tavoitella. Juuri kolmoseen nousseelle seuralle (Flames peri
siis aikanaan Phantomsin sarjapaikan kolmosessa), jota valtaosa piti syksyllä
2008 ennakkoon varmana putoajana, tuo oli täydellinen tavoite. Sopivan
haastava, mutta pitkässä juoksussa kuitenkin tavoitettavissa. Tämä pisti
tekemään töitä ja motivoi allekirjoittaneen lisäksi monia muitakin. Kiitoksia
voisi jakaa moneen suuntaan, mutta mainittakoon tässä nyt erikseen seuran
hallitukseen alusta loppuun kuuluneet Niklas Törnström ja Markus Vahlman. Näiden
herrojen kanssa on vuosien varrella tullut pohdittua tunti, jos toinenkin,
Flamesin tulevaisuutta ja kulloisiakin haasteita.
Henkilökohtaisesti olen kuitenkin aina syttynyt haasteista.
Jos vielä koen että joku aliarvioi allekirjoittanutta tai vaikkapa edustamaani
seuraa, niin on itsestäänselvää etten lepää ennen kuin tavoitteet on
saavutettu. Pointtina tässä yhteydessä on kuitenkin se, että kun seuralla on
selkeä ja riittävän haastava tavoite, niin ihmisiä on helpompi motivoida
tekemään duunia tämän saavuttamiseksi.
|
Seurahistorian merkittävin voitto nähtiin Huittisissa |
Pala kerrallaan rakensimme Flamesista jengin, joka
takuuvarmasti oli yksi alueen parhaista kolmosdivariseuroista. Jälkikäteen
näyttää siltä, että homma meni lähes yksi yhteen suunnitelmiemme kanssa.
Todellisuudessa matkaan mahtui monta mutkaa. Keväällä 2012 Flames joka tapauksessa liekehti itsensä
suoraan kakkosdivariin. Homma ratkesi eeppisessä karsintamatsissa Huittisissa,
kun selvänä ennakkosuosikkina matsiin lähtenyt SBS Rupu kaatui 2-1. Itse
seurasin matsia Ranskasta, jossa asuin tuon kevään. Toki puhelinyhteys Suomeen
oli päällä matsin viimeiset minuutit. Tärisin ja kävelin ympyrää Strasbourgin
asunnollamme, samalla kun Sininen Legioona hoiti homman tyylikkäästi kotiin.
Tämäkin kertoo jotain FBT Blue Flamesin merkityksestä minulle. En juurikaan
jännitä esimerkiksi esiintymistä sadoille tuhansille suomalaisille YLEn Aamu
TV:ssä tai MTV3:n Huomenta Suomessa, mutta Flamesin matsien seuraaminen on
mennyt aina syvälle tunteisiin. Urheilu on tunnebisnestä. Aikuisten leikkiä,
mutta mahtavaa sellaista.
Kakkosdivarikausi tuli. Ja meni. Aika pian kävi selväksi,
ettei meillä oikeasti ollut mitään palaa kyseisessä sarjassa. Moni alueen
sählyvaikuttajista totesi jälkikäteen, että nousimme niin väärällä kaudella
kuin vain ikinä mahdollista. Totta. Kauden päätteeksi lohkosta pääsi karsimaan
ykkösdivariin kaksi seuraa (SBS Wirmo ja FBC Turku) ja molemmat myös nousivat.
Ehkä kaikkien aikojen kovatasoisin kakkosdivarikausi alueella. Isossa kuvassa
pelillisellä puolella ei kuitenkaan ollut merkitystä. Sillä sen sijaan oli,
että ymmärsin sen ettei ainakaan Turusta tuleva yhden joukkueen seura voi
pelata kakkosdivaritasolla kovinkaan pitkään. Miten niin ei muka voi?
Esimerkiksi siksi, että...
- Vapaaehtoisten toimitsijoiden sekä muiden
taustahenkilöiden löytäminen on yhden joukkueen seuralla äärimmäisen haastavaa,
koska taustalla ei ole suurempaa seurayhteisöä mistä ammentaa.
- Rahoituksen kerääminen kauden läpiviemiseksi ei
ole todellakaan mikään helppo homma. Mitä Flamesin kaltainen seura voi
yrityksille tarjota? Suhteilla voit saada jokusen sponssin, mutta käytännössä
pääosin pelaamisen rahoittavat vielä kakkosessakin pelaajat. Pienemmillä
paikkakunnilla yritysrahan kerääminen on helpompaa, koska taustalla on keskimäärin
enemmän yhteisöllisyyttä. Tätä syntyy jo pelkästään kotiseutuylpeydestä ja
välillisesti junioriorganisaation kautta.
- Parhaat pelaajat siirtyvät joka tapauksessa
ennemmin tai myöhemmin alueen isoihin seuroihin, joissa pelaaminen on halvempaa
ja joissa on paremmat mahdollisuudet menestyä urheilullisesti. Jos seuralla ei ole junnuputkea olemassa, niin kilpailukykyisen joukkueen kasaaminen on ainakin ylemmillä sarjatasoilla melko haasteellista.
- Jos, ja lähes aina, kun seuraa käytännössä
pyörittää loppupeleissä yksi tai kaksi henkilöä, niin koko seuran olemassaolo
on pitkälti sidoksissa näiden jaksamiseen ja elämänvaiheisiin. Vuodet vierivät
nopeasti, tulee uusia työkuvioita, syntyy jälkikasvua ja niin edelleen. Kohta
huomaatkin, että ennen niin hauskasta harrastuksesta on tullut taakka, josta on
vaikea päästä eroonkaan.
Varmasti monta muutakin syytä löytyy, mutta
tyypillisesti syyt sille, että kakkosdivarissa pelanneet seurat luopuvat
sarjapaikoistaan tai lopettavat kokonaan, liittyvät jollain tapaa näihin
seikkoihin. Jos katsotaan vuosikymmenen otannalla Turkua, niin esimerkkejä
löytyy. TuWe, Sonics, Pyövelit, Sheriffs vain muutamia mainitakseni. Kaikki
aikanaan hienoja seuroja ja osalla myös jonkinlaista junioritoimintaa. Silti
tie vei kakkosesta joko suoraan, tai lähes suoraan, pöytälaatikkoon.
|
Flamesin ensimmäinen kakkosdivarimatsi Mynämäellä |
Kakkosdivarikausi oli siis jonkinlainen
vedenjakaja Flamesin toiminnalle. Kauden jälkeen henkinen väsymys oli
melkoinen. Päätimme kuitenkin jatkaa seuran toimintaa, mutta samalla hölläsimme
aika huolella. Tavoitteellisimmat pelaajat siirtyivät muihin seuroihin, mutta
saimme muutamia vanhoja pelaajiamme vastaavasti takaisin. Ykkösprioriteetiksi
laitoimme sen, että pelaamisen pitää olla taas hauskaa. Treenimäärätkin
laitettiin minimiin, eli kertaan viikossa. Pian törmäsimme kuitenkin seuraavaan
haasteeseen. Miten hauskaa pelaaminen voi olla, jos et voita matseja?
Kolmosdivarikaudesta tulikin pelillisesti yksi seurahistorian haastavimmista.
Kakkosdivarin haamut piinasivat ja jengin itseluottamus oli melkoisen hataralla
pohjalla. Tiukat matsit tuntuivat kääntyvän lähes poikkeuksetta meitä vastaan
ja loppupeleissä sarjapaikka varmistui vasta kauden viimeisessä
runkosarjamatsissa.
Seuraaville kausille hommaa saatiin taas
paremmin raiteilleen, joskin keväällä 2016 jouduimme niukasti karsintojen
ensimmäiseen vaiheeseen. Jatkoaikavoitto pelasti kuitenkin siltä, että olisimme
joutuneet vääntämään nelosdivarin jengejä vastaan seuraavassa
karsintavaiheessa.
Pari kertaa olemme viime kausilla olleet
jossain vaiheessa kautta jopa kolkuttelemassa kärkisijoja. Tällöin
puheenaiheeksi on aina noussut spekulaatio siitä mitä tekisimme ,jos
sattuisimme joskus taas nousemaan. Ristiriitainen ajatus. Ideologisesti en
koskaan voisi olla mukana seurassa, joka häviäisi tahallaan. Rationaalisesti
olen taas tiennyt, että Flames ei koskaan enää voi nousta kakkosdivariin. Resurssit
eivät riitä millään. Nousu olisi ollut todellinen katastrofi. Toisaalta luonto
hoiti tappioputkien muodossa sen, ettei tuota tarvinnut loppupeleissä todella
kuitenkaan miettiä.
Voin suoraan myöntää, että seuran pyörittämiseen
käytettävissä olleet voimavarat ovat viime vuodet olleet hyvin vähissä. Kauas
on tultu ajasta, jolloin jokaisesta matsista tuli otteluraportti samana iltana
eetteriin ja päälle vielä maalikoosteet videomuodossa. Uskallan myös väittää,
että ennen kakkosdivarinousua Flames oli todennäköisesti alueen vakavaraisin
salibandyseura. Puskuria oli tilillä aina vähintään toistatuhatta euroa.
Kaikki, ja vähän enemmänkin, meni kakkosdivarikauden läpi viemiseen.
Mitä tästä sitten on seurannut?
Ilman tavoitetta, ei ole motivaatiota. Allekirjoittaneelle kolmosessa
säilyminen ei ole riittävä tavoite. Toisaalta, jos Flames jatkaisi entisellään,
seura loppuisi joka tapauksessa vuoden tai parin sisällä. Tai vähintäänkin
menisi puhtaaksi höntsäämiseksi alemmissa sarjoissa. Joillekin seuroille tämä
sopii mainiosti, eikä siinä mitään. Puhtaille höntsäseuroillekin on oma
tilauksensa ja tärkeintähän se on, että ihmiset liikkuvat hyvän lajin parissa.
|
Ja tähän se sitten loppui. Flamesin viimeisen matsin kokoonpano. FBC Turku II kaatui näillä miehillä 12-2. |
Joka tapauksessa, tulimme tilanteeseen
jossa meillä oli kaksi vaihtoehtoa. Joko irtaannun Flamesin taustoilta kokonaan
ja joku muu ottaa kopin tai sitten fuusioidumme johonkin toiseen seuraan. Jos
Flamesista olisi rakennettu uusi tarina, olisi tämä vaatinut ns. ”isänmurhan”.
Vapaaehtoisia ei löytynyt, joten rakensin kulisseissa vaihtoehtoisen ratkaisun.
Flames fuusioidaan perinteikkäseen Piffeniin.
Miksi juuri Paraisille? Henkilösuhteethan
maailmaa pyörittävät. Piffenin varapuheenjohtajana toimii hyvä ystäväni,
Flamesin perustajajäseniin kuulunut, Joakim Sjöström, jonka kanssa olemme
tietenkin vuosien varrella sparraillet paljon sählykuvioita. Lisäksi Piffenissä
pelaa jo jokunen ex-Flames, jotka tiedetään hyviksi ihmisiksi. Jostain sain
ajatuksen siitä, että tästä voisi rakentua hieno win-win case. Paraisilla on
selkeät ainekset salibandybuumiin mm. Wolvesin sarjanousun ja Piffenin uuden
hallin myötä. Piffenin edustusjoukkue on kuitenkin pelillisesti selvästi
Flamesia heikompi. Paikallinen junioriputki on kehittymässä, mutta menee vielä
jokunen vuosi ennen kuin siitä on odotettavissa pelaajatuotantoa aikuisten
tasolla saakka.
Piffen on kuitenkin yli satavuotias
seurainstituutio, jossa on noin 2000 jäsentä. Jokainen ymmärtää, että
tavoitteellisen salibandyn pelaaminen osana tällaista yhteisöä on ihan eri asia,
kun yrittää rimpuilla yhden joukkueen seurana. Piffen tuleekin nousemaan
tulevaisuudessa vähintäänkin salibandyn kakkosdivariin. Matka voi olla pitkä,
siihen tulee mahtumaan takaiskuja, eikä kaikki tule todennäköisesti menemään
yhtä suunnitelmallisesti kuin Flamesin tapauksessa kävi. Tämä tulee kuitenkin tapahtumaan.
Ennemmin tai myöhemmin. Saatte toki epäillä rauhassa.
Ensimmäiselle kaudelle noin puolet
ex-Flamesista tulee vaihtumaan. Kasvukipuja on siis varmasti odotettavissa.
Toisaalta tiedämme jo nyt saavamme jalkeille kilpailukykyisen jengin kolmosdivaritasolle.
Yhdessä olemme vahvempia. Tillsammans är vi starkare.
Yhdeksään pelikauteen mahtuu
paljon muistoja. Kun nyt katson noita vuosia taaksepäin, niin mielen valtaa
tietty haikeus. Ensimmäisenä eivät tule mieleen voitot tai tappiot vaan se
kaikki muu. Eeppiset pelireissut Maarianhaminaan, huikeat turnausmatkat
Vaasaan, Tampereelle, Hankoon ja Helsinkiin, käsittämätön määrä huikean
omalaatuisia persoonia vuosien varrelta. Lähemmäs seitsemänkymmentä pelaajaa
ehti kantaa sinistä haarniskaa noina vuosina, joten meitä todellakin oli moneen
lähtöön. Suurinta osaa näistä herroista voin edelleen kutsua vähintäänkin kavereikseni.
Joukossa on myös monta herrasmiestä joita kutsun ystäväkseni. Teillä oli
valtava rooli siinä, että savolainen integroitui nopeasti varsinaissuomalaiseen
elämänmenoon. Kiitokset siitä! Laskujeni mukaan Flamesin viimeisellä
pelikaudelle esiintyi peräti 9 seuran perustajäsentä. Melkoisen kova juttu,
koska seuraa ei rakennettu minkään kaveriporukan ympärille. Olen iloinen siitä,
että monen kanssa yhteinen matka vielä jatkuu. Pelikentillä ehkä vain hetken
aikaa, mutta sen ulkopuolella toivottavasti vielä paljon pidempään.
FBT Blue Flames ry. kiittää ja kuittaa: It's
been one hell of a ride.
Syvällä kiitollisuudella,
Arto “GM” Kuuluvainen
Ps. Flamesin kolmosdivaripaikalla jatkava Piffen, etsii
vielä uusia pelaajia niin ykkös- kuin kakkosjoukkueeseenkin (4.div.). Lisäksi seurassa on myös hallisarjaa pelaava harrastejoukkue miehille sekä kasvava määrä juniorijoukkueita.
Piffenissä tarjolla on mahdollisuus treenata (halutessasi) peräti 4.5
tuntia viikossa erittäin fiksulla kausimaksulla. Pienemmällä kuin esimerkiksi
Flamesissa koskaan. Treenit Paraisilla (PUNT & PIF Center) ja Turussa (Leaf
Areena).
Jos kiinnostaa lähteä mukaan rakentamaan uutta tarinaa, niin
ole yhteyksissä ja tule kokeilemaan. Piffenissä pelaajien viihtymiseen tullaan
todella panostamaan ja taustat tulevat olemaan timanttia.
Joakim Sjöström, 050 42 10 918, joakim.sjostrom@gmail.com
Arto Kuuluvainen, 040 538 7515,
arto.kuuluvainen@gmail.com