maanantai 27. tammikuuta 2014

Voittoja ja tappioita: Stayin' Alive!

Flamesin viime viikot ovat olleet melkoista vuoristorataa. Ensin käytiin potkaisemassa Virusmäentien hallisarja käyntiin voitolla ja tappiolla (Flamesin hallisarjahistorian toinen tappio). Tämän jälkeen kyykättiin todella syvään III-divarissa, kunnes lähes viimeisellä mahdollisella hetkellä kaivettiin vanha kunnon Flames-henki esiin ja palattiin voittojen tielle. Koska III-divarin alempi jatkosarja on lähes naurettavan tasainen tarkoittaa tämä sitä, että kaikki on vielä täysin avoinna. Flames voi yhtä hyvin pudota nelosen syövereihin kuin nousta karsimaan kakkosdivaripaikasta. Sen verran metka on tämänvuotinen sarjajärjestelmä. Seuraavassa lyhyet katsaukset viime viikkojen sarjamatseihin. Pöytäkirjoja ei tähän hätään löydy, joten maalintekijät menevät enemmän tai vähemmän arvailun puolelle.

Flames- SBS Masku II 1-3

Aivan karmea matsi. Vedettiin alusta saakka käsijarru todella syvällä pohjassa. Ei vastustajakaan ihmeitä esittänyt, mutta oli sen verran terävämpi että ansaitsi täysin voittonsa. Paremmalla viimeistelyllä Masku olisi karannut jo katastrofaalisessa toisessa erässä. Täydelliseksi mysteeriksi jäi Flamesin unisuus tässä matsissa. Tuomarivaihdon vuoksi dumarit tulivat Helsingistä ja onnistuivat tehtävässään hyvin. Linja oli tarkka ja selkeä. Tästä täysi tunnustus.

Flames-maali: Antti Saarinen
Maalissa: Aki Tamminen

Flames- TuTo SB 3-5

Tässäkin matsissa tuomarit olivat Helsingistä. Toisin kuin hyvin onnistuneet kollegansa, nämä herrasmiehet vetivät lähes täydellisesti vihkoon. Esimakua saatiin TuTon erittäin kyseenalaisesti hyväksytystä ensimmäisestä maalista. Jos eka matsissa linja oli tarkka, niin tässä pelissä ei olisi vihelletty edes ruumiita. Kliseisesti todettakoon kuitenkin, etteivät tuomarit tälläkään kertaa peliä ratkaisseet. Flames teki sen ihan itse. Tehohetken ansiosta karattiin jo 3-1 johtoon, kunnes alkoi maalimanluokan housuun paskominen. Toki tätä avitti se, että TuTon toistakin maalia edelsi päivänselvä rike. Nää on näitä ja itkut sikseen. Edelleen oltiin kuitenkin yksi täppä edellä. Kolmannen erän alkuun karmeat tärinät ja vastustaja rinnalle ja lopulta ohi. Sillä lailla. Veti tämä matsi GM:n snadisti myrtsiksi. Peli oli täysin hanskassa ja pallollinen dominanssi suht selkeästi liekkimiehillä. Yhtäkkiä vähän heikkoa tuuria ja osa jannuista heitti pari lusikallista lahkeeseen. TuTolle epäilemättä maistuvat bongot ja Flames-johto miettimään syntyjä syviä.

Flames-maalit: Mikko Luomala, Arto Kuuluvainen, Jussi Lamminluoto
Maalisa: Aki Tamminen

Flames-KemKi 3-2

Viikko oli nieleskelty karvasta pettymystä ja aggressiotaso alkoi vihdoin olla kohdillaan. Vastassa oli tosin todellinen mörkö, sillä Flamesin rekordi KemKiä vastaan oli viime vuosilta mykistävä. Edes kakkosdivarinousuun johtaneella kaudella ei onnistuttu Kiiloja kaatamaan, vaan otettiin molemmissa matseissa dunkkuun. Ja tuolloin liekkimiehillä oli kuitenkin jäätävän kova rosteri kasassa. Edellinen matsihan tällä kaudella ratkasi viimeisen minuutin blackoutiin, joten lähtökohdat olivat...noh mielenkiintoiset.

Kaveri oli liikkeellä kapealla rosterilla ja ensimmäinen vitonen olikin silkkaa pesukonetta KemKin päädyssä. Ottelun avausmaalin tärkeyttä ei voinut korostaa ja luojan kiitos siitä vastasi Flames. Kaikkien maalintekijöiden äiti ja isä Juha Mattila pommitti Flamesin tolpan kautta johtoon. Huomautettakoon, että "Sledgehammer" Mattila on tällä kaudella jo liki tuplannut Flames-paidassa saldottamansa tehopisteet. Visiitti Team-17:n riveihin teki siis miehelle gutaa. Toki tarjottiin hyökkäyspään hölmöilyillä vielä KemKille tasoitusmaali, jotta peli pysyi varmasti nitro-kategoriassa. Tässä vaiheessa esiin kömpi kuitenkin lohkon massiivisimpiin kärkipelaajiin kuuluva Sami "Jancker" Sjöström. Ensin luottopakki Anttila käänsi pelin nopeasti ja hirvimäisen askelluksen omaava Sjöström karkasi läpiajoon. Patenttiharhautus, pallo nätisti pussiin ja eläimellinen tuuletus päälle. Tämä kirvoitti Sjöström Jr:in eli Pyöveli-koutsi Rainmakerin pohtimaan, että miten on mahdollista että Janckerin lähtönopeudella karataan läpiajoon. Kaikki on kiinni ajoituksesta ja sijoittumisesta "Joniveli".  Piakkoin samainen mies osui uudestaan ja näin loppuhetkille Flamesin 3-1 johdossa. KemKi kuroi vielä maalin päähän myllyttäessään ilman veskaria, mutta Flames-pakka kesti ja näin äärimmäisen helpottavat 2 pistettä plakkariin. Still Alive.

Flames-maalit: Sami Sjöström (2), Juha Mattila
Maalissa: Aki Tamminen

Mitä voittoon vaaditaan? Noin 7 blokkia & palaneet polvet


Flames-TBS 6-3

Snadi huili ja vastaan tasapisteissä ollut TBS. TBS:n nippu näyttää paremmalta kuin vuosikausiin, mutta paljon tiukkoja tappioita on myös viherpaitojen tilille tullut kauden mittaan. Jos ei nyt ollut ihan pakko voittaa, niin ainakin melkein.

Saatiin unelmastartti matsiin, kun Kalle Keskisen grogilasin korkuinen upposi heti alkuminuuteilla. TBS tietty päästettiin heti perään tasoihin aivan käsittämättömällä töpeksinnällä. Kupletin juoni eteni niin, että Flames meni johtoon ja TBS tasoitti. TBS:n pelaamista avittivat Flamesin lukuisat rangaistukset. Tällä kertaa ei ollut isompaa naputtamista näistä, vaan ne tulivat suht aiheellisesti. Jäätiin jalalla jälkeen tai hölmöiltiin muuten. Ottelun käännekohta nähtiin TBS:n tasoitettua tilanteeksi 3-3. Tätä seuranneesta aloituksesta Flames pääsi uudestaan johtoon Juhani Anttilan kaukovedon upottua nuottaan. Tästä ei TBS enää toipunut vaan Flames karkasi tavoittamattomaan 6-3 voittoon. Loppuhetkillä väännettiin ja puolustettiin omaa maalia ajoittain jopa ihailtavalla moraalilla. Mustelmilta ja naarmuilta ei todellakaan säästytty, mutta tällä kertaa työmäärä oli tasolla, jolla voittoja voi tässä sarjassa napsia.

Positiivista oli se, että tällä kertaa ei jäädytty vaikka vastustaja päästettiinkin lahjamaaleilla useampaan kertaan mukaan peliin. Työmoraalista myös GM:n erikoiskiitos Sinisille Sotureille.

Flames-maalit: Juhani Anttila (2), Lauri Kallio, Kalle Keskinen, Mikko Luomala, Tero Yli-Sipilä
Maalissa: Aki Tamminen

Flamesin divarimatsit jatkuvat 3 viikon päästä. Kuten todettua sarjatilanne on kutkuttavan tasainen ja jokainen matsi on äärettömän tärkeä. Mikäs sen parempaa.