lauantai 21. tammikuuta 2012

Blogin vetovastuu vaihtuu

Flamesin tiedotusosastossa tapahtuu, ainakin tilapäisesti, vallanvaihto, kun GM väistyy takavasemmalle ja vetovastuun ottaa Juho Vehviläinen. Blogin lukijoille on luvassa siis varmasti tuoreita näkemyksiä Flames-leirin otteista. GM on tyytyväinen Flamesin nykytilaan:

- Tässä on jokunen sata Flames/Phantoms- uutinen tullut vuosien varrella kirjoitettua, joten on jo aikakin antaa blogi jonkun muun vastuulle. Olen varma, että Juho hoitaa homman tyylillä. Muutenkin Flamesissa on tällä hetkellä hyvä pöhinä päällä. Parin vuoden jälkeen on saatu taas videomateriaalia julkaistua, josta kiitokset Kaunisharjun suuntaan. Ensi kauden joukkueen rakennuksesta vastaa puolestaan valmennuskaksikko Sjöström & Vehmanen. Olen pirun tyytyväinen siihen, että vastuunkantajia alkaa löytyä eri osa-alueille. Jos Flames seurana haluaa kehittyä, niin se ei enää voi olla yhden miehen show. Ja nyt ensimmäistä kertaa seurahistoriassa tuntuu, että se ei sitä enää olekaan!

Flames kohtaa vielä ennen seuraavia sarjamatseja treenimatsin muodossa TVA:n. Vastustaja taistelee tosissaan noususta kolmosdivariin ensi kaudeksi, joten epäilemättä hyvää sparrausta luvassa ennen äärimmäisen tärkeitä sarjamatseja.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Sheriffs-matsin highlightsit

Flamesin mediaryhmä on saanut narulle myös Flames-Sheriffs matsin kahden ekan erän maalit. Näitä pääset ihastelemaan klikkaamalla TÄSTÄ.

Huom! Linkki päivitetty.

torstai 19. tammikuuta 2012

Elävää kuvaa Lieto-matsista

Flamesilla on ilo ja kunnia pitkästä aikaa julkaista videomateriaalia. Oheisesta linkistä voit palata joulukuisen Flames- SBS Lieto III matsin tunnelmiin. Videon koostamisesta kiitokset Kaunisharjulle.

Flames- SBS Lieto III 4-0

tiistai 17. tammikuuta 2012

HC Blue Flames- Stick 'em!



Blue Flamesin seuraorganisaatio laajenee ensi syksynä, kun seuran jääkiekkojaos HC Blue Flames näkee päivänvalon. Joukkue tulee pitkälti koostumaan FBT Blue Flamesin entisistä ja nykyisistä pelimiehistä, mutta mukaan on tarkoitus ottaa pelaajia myös seurakytkösten ulkopuolelta. Matsit on tarkoitus aloittaa maltilliselta Kupittaan harrastekiekon tosirento-tasolta.

General Manager, tohtori Kuuluvainen, mistä idea tähän lähti?

- Se taisi olla viime kevättä, kun Sjöströmin Joni kokosi jengiä höntsäämään Kupittaan halliin. Todettiin siinä, että olipahan hauskaa hommaa ja fundeerattiin josko ruvettaisiin pelaamaan säännöllisemmin. Siitä jäi ajatus Blue Flamesin lätkäjaoksesta itämään ja tuossa syksyn pimeinä iltoina laitettiin homma käyntiin. Eikös se mennyt niin, että sähly keksittiin niitä varten jotka eivät lätkässä pärjää? Alkuinnostus on ainakin ollut suurta ja sellaiset pyöreästi 10 jannua on jo lupautunut mukaan ennen kuin on lähdetty edes tosissaan kartoittamaan pelaajistoa. Tarkoitus on pitää lähinnä hauskaa joten kovinkaan kovia kriteereitä ei ole pelaajistolle asetettu. Kunhan osaa luistella edes kohtuullisesti, niin on jo lähellä pelipaikkaa. Jos kiinnostaa liittyä jengiin, niin ei muuta kuin sähköpostia osoitteeseen fbtblueflames@gmail.com tai nykäisemään Flames-janttereita hihasta.

Mikä muuten meininki Blue Flamesin organisaatiossa?

- Parempi kuin viime vuonna. Täytyy myöntää, että oli GM:lläkin energiavarastot viime keväänä aivan loppu. Tällä kaudella ei, ainakaan toistaiseksi, ole menestytty kilpailullisesti ihan yhtä hyvin kuin edellisellä, mutta tekemisen meininki alkaa taas löytyä. Suuri kiitos tästä lähtee Flames-valmennukseen kiinnitetylle Sjöström-Vehmanen kaksikolle, jotka ovat tuoneet mukanaan asennetta ja ideoita seuran kehittämiseksi myös pidemmällä tähtäimellä. Itse näkisin, että jatkossa Flames tarjoaisi seurana hieman jokaiselle jotakin. Sählyliiton sarjoissa voisivat pelata ne, jotka pystyvät sitoutumaan treenaamiseen ja haluavat pelata vielä hieman vakavammin, hallisarjan porukan painopiste siirtyisi jollain aikajänteellä enemmän jäähdytteleviin Flames-legendoihin ja kolmantena sektorina pyörisi tuo HC Blue Flamesin lätkähomma, joka hallisarjan tapaan keskittyy lähinnä kuntoiluun ja hauskanpitoon. Tällä tavoin saisimme pidettyä jätkät osana Flames-yhteisöä myös sen jälkeen, kun pelaaminen kolmosessa tai ehkäpä joskus hamassa tulevaisuudessa jopa ylempänä, ei enää kiinnosta tai ole muun elämän takia mahdollista.

Mitä odotuksia GM:llä on loppukaudelle?

- Sen verran kämmittiin tuo edellinen viikonloppu, että lohkon kärkisijojen tavoittelussa tarvitaan jo muidenkin apuja. Jos kauden päätteeksi ollaan kolmen joukossa, niin kautta voi pitää kilpailullisesti onnistuneena. Näkisin, että tämä kausi on ikäänkuin uuden projektin alku. Edellinen projekti onnistui kohtuullisesti ja kolmosdivarin häntäpään joukkue saatiin nostettua suht helposti yhdeksi Varsinais-Suomen parhaista kolmosdivarijengeistä. Tähän vaadittiin jonkin verran treeniä, muutamia onnistuneita pelaajahankintoja sekä se, että jos Flames seurana jotain lupaa niin sen se myös pitää. Seuraava askel vaatisikin sitten paljon enemmän niin pelaajilta, valmentajilta kuin seuraltakin. Katsotaan mihin pidemmällä tähtäimellä päästään. Jos edellinen projekti henkilöityi parivaljakkoon Kuuluvainen-Törnström, niin näkisin että nyt katseet kääntyvät enemmän Sjöström-Vehmanen duoon. Toki erilaisia rooleja on jaossa lukuisille muillekin janareille. Jos pelipaikka Flamesissa pelikaudelle 2012-2013 kiinnostaa niin kannattaa ottaa Joniin yhteyttä viimeistään välittömästi kauden päätyttyä (jonisjos@suomi24.fi).

Huhu kertoo, että GM siirtyy kevääksi ulkomaille. Pitääkö paikkansa?

- Kyllä pitää. Käytännössä tämä tulee näkymään Flamesin toiminnassa niin, että esimerkiksi blogin ylläpito siirtyy tulenkantajalleni Vehviläiselle. Suomen kielen opiskelijana Juho lienee oikea mies luotsaamaan Flames-laivaa blogosfäärin haasteissa poissaollessani.

Flamesin sarjamatsit jatkuvat parin viikon päästä. Tätä ennen luvassa hallisarjahöntsää ja luultavasti treenimatsi.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Niukat tappiot kärkikamppailuista

Flames korkkasi vuoden 2012 sarjamatsit Liedon pahamaineisella parketilla. Sinänsä parketissa tuskin on mitään muuta vikaa, kuin se että vuosien varrella ei ole montaa pistettä ko. mestasta mukaan raavittu. Sama juttu kuin Salosta siis. Vihkoonhan se tietty meni tälläkin kertaa, kun päivän saldoksi jäi 0 pistettä. Lohkon kärkitaistelun kannalta erittäin pahat pistemenetykset. Maalintekijät taas ulkomuistista, joten rapsassa voi olla virheitä.

Flames- Runu 6-7

"Runosmäki, sieltä ei tuu kuin autovarkaita" kommentoi eräs legendaarinen höyrypää GM:lle vuosia sitten, kun tästä Turun omaperäisestä lähiöstä tuli puhetta. Niin tai näin, mutta vuosien varrella on paria poikkeusta lukuunottamatta tullut säännönmukaisesti pataan Runua vastaan. Sama stoori tälläkin kertaa. Ensimmäisessä erässä liipaistiin tosin parin maalin kaula, vain tarjotaksemme merkkausvirheillä vastustajalle paikat tulla tasoihin. Ja lopulta ohi, kun toinen erä koomailtiin taas pahemman kerran. Oli punaista korttia, rankkaria vastustajalle ja vaikka sun mitä. Lopulta saatiin loppuminuuttien thrilleri, mutta ei riittänyt. Kupletin juoni oli jälleen kerran se, että Flames tarvitsi 3-4 varmaa maalipaikkaa ennen kuin palloa saatiin pussiin kun taas vastustaja rokotti totutun tehokkaasti.

Maalissa: Aki Tamminen
Flames-maalit: Matti Simolin, Juho Simolin (2), Juho Vehviläinen, Lauri Lindroos, Jussi Lamminluoto

Flames- KemKi 4-6

Eipä mitään uutta auringon alla tässäkään matsissa. 2-0 johtoon ja kaikki näyttää hyvältä. No mitäpä sitten? Vastustaja päästetään suoraan aloituksesta kaventamaan heti perään 2-1:een. Ja siitähän sitä taas lähdettiin. Viiden minuutin penalttia, kahden minuutin penalttia jne. Kaveri kumartaa ja kiittää, niin kuin pitääkin kun paikka annetaan. Melko tasatahtiin naputeltiin häkkejä ja 5-6 tilanteessa Flamesille tarjottiin tasoitusta rankkarin muodossa. Vastustajan veskari kuitenkin pelasti tilanteen ja lopulta Kemki pääsii niittamaan pelin viimeisellä minuutilla tyhjiin. Oli paikat tulla tasoihin, oli todellakin. Kemiön pojilla pitää antaa tunnustusta lohkon suurimpana yllättäjänä. Ehdottomasti oikea ratkaisu yhdistää Hextall ja Kemki ja tällä hetkellä jengin peli on ennen kaikkea tehokasta. Renfors & Lindgren ovat kovaa valuuttaa tähän kolmosen lohkoon ja kun vielä veskari on yksi lohkon parhaista, niin siitä on hyvä lähteä rakentamaan peliä.

Maalissa: Marko Kaunisharju
Flames-maalit: Lauri Lindroos (2), Juho Simolin, Jussi Lamminluoto

Sellaista tällä kertaa. Päivän tulokset tarkoittivat sitä, että jos viime kauden temppu kakkosen karsinnoista meinataan uusia niin loput matsit pitäisi melkeinpä voittaa ja odotella josko Runu tai Kemki kompastelisi muissa matseissaan. Tämäkin on mahdollista, kuten Runun tappio sarjajumbo KIK:ille osoitti. Tuo kuitenkin edellyttäisi sitä, että penalttimäärät pitää saada alemmas ja ratkaisuihin pitää saada selvästi lisää terävyyttä.