perjantai 22. huhtikuuta 2011

Kausi 2010-2011; turbulenssia ja sarjapisteitä

FBT Blue Flamesin seurahistorian kolmas kausi oli pelilliseltä tulokseltaan kaikkien aikojen paras. Lopulta Flames-juna taipui vasta kakkosdivarin karsinnoissa viimeisen minuutin jatkoaikatappioon UHV Bullsille, joka laskettelikin samoilla vauhdeilla seuraavasta karsintavaiheesta läpi kakkoseen puhtaasti voitoin 2-0. Pelillisesti kausi oli siis hieno, mutta kun katsotaan hieman tulosten taakse, voi ainakin GM (kuva vasemmalla) sanoa että kausi oli myös hyvin raskas.

Edelliskeväänä Flames oli sijoittunut lohkossaan kolmanneksi ja nyt tuota sijoitusta lähdettiin parantamaan. Keväällä kiinnostus seuraa kohtaan oli ennennäkemättömän suurta ja toistakymmentä pelimiestä tiedusteli mahdollisuutta liittyä sinivalkoiseen armadaan. Lopulta näistä päädyttiin kiinnittämään viisi uutta Flames-pelaajaa. Siirtomarkkinoilta jäätiinkin tällä kertaa todella selvästi voiton puolelle, josta kertoo se että kauden kolme parasta pistemiestä (Simolinin serkukset & Vehviläinen) pelasivat kaikki ensimmäisen kautensa Turun alueen kauneimmassa seurassa ja nakuttelivat useamman seuraennätyksen uusiksi. Kun vielä valmentajaksi saatiin meritoitunut ja motivoitunut Osku Nurmisto, niin pullat olivat uunissa paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Kesätreenaamistakin yritettiin, mutta osallistumisprosentti jäi totutun alhaiseksi. Enteitä hyvästä kaudesta antoi myös Tampereella elokuun lopussa pelatun Warriors Cupin voitto, vaikka pelin taso olikin vielä hakusessa.

Kausi aloitettiin sarjapelien osalta vasta lokakuun puolessa välissä Halikon parketilla. Avausmatsiin saatiin vastaan lohkon ehkäpä suurimpana ennakkosuosikkina lähtenyt vanha tuttu Runu. Matsia oltiin jo 0-3 takissa, mutta lopulta Flames sai käännettyä pisteet kotiin 5-3 voitolla. Hyvä startti, jonka siivittämänä seuraavista kolmesta sarjamatsista kairattiin täydet pisteet murskaluvuin. Tältä lennolta katkaisi lopulta siivet Loimaan Leisku, joka tehokkaan viimeistelynsä turvin voitti Flamesin 8-5. Koko lohkon osalta kautta kuvaakin aika hyvin se, että kärkipään jengit (Leisku, Flames, Runu) pelasivat keskenään tasaisia matseja, mutta toisaalta tasoerot häntäpäähän olivat monessa matsissa melko suuria. Ajoittain mallikkaasti pelanneen Sheriffsin epätasaiset esitykset johtivat siihen, että melko ajoissa oli selvillä mitkä jengit pelaavat nousukarsintapaikoista. Flames onnistui voittamaan jokaisen lohkonsa joukkueista, ainakin toisessa matsissa. Tappiot koettiin Leiskulle, Runulle ja naapuriseura Majakalle. Tasuriin taivuttiin toisessa matsissa Salon Isäntiä vastaan. Mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen Leisku voitti lohkon pisteen erolla Flamesiin. Tälläkään kaudella kakkosdivarin häntäpäällä ja kolmosen kärjellä ei ollut pelillisesti mitään eroa, sillä niin Leisku kuin Flamesin karsintamatsin jatkoajalla pudottanut UHV Bullskin kävelivät karsintavastustajiensa yli suoraan kahdella voitolla. Onnittelut näille joukkueille ansaitusta sarjanoususta!

Pelin ulkopuolella Flamesissa tapahtui kauden mittaan enemmän kuin tarpeeksi. Suurin syy turbulenssiin oli Nurmiston lähtö Tampereelle työn perässä. Nopeasti apuun hälytettiin edelliskaudella Flamesia koutsannut Saarinen, mutta samaan aikaan jengin sitoutumisaste touhuun alkoi selvästi laskea ja kevätkausi olikin välillä melkoista pakkopullaa. Tuloksellisesti pisteitä kuitenkin ropisi laariin tasaisesti, mutta sen suurempaa kiimaa pelaamiseen ei löytynyt kuin ajoittain. Lopulta viimeisen runkosarjamatsin jälkeen myös Saarinen sai tarpeekseen lähinnä pelillisiin asioihin liittyneestä kritiikistä ja näin karsintamatsiin valmennusvastuun otti Kuuluvainen. Kaikki myllerrys valmennusrintamalla sekä GM:n sählyn ulkopuolisen elämän kiireet johtivat siihen, ettei karsintoihin lähdetty millään varsinaisella nousutavoitteella. Palaverissa päätettiin kuitenkin, että jokaista matsia lähdetään voittamaan ja mikäli se riittää loppuun saakka, niin ihmetellään sitten lisää. Käytännössä sarjanousu olisi tarkoittanut melko suuria muutoksia pelaajistossa sekä ainakin parin tuhannen euron lisäystä budjettiin. Mahdollistahan se olisi ollut, mutta ei todellakaan helppo toteuttaa. Opetuksena lienee se, että mikäli seuraa halutaan kehittää lähemmäs kakkosdivarin vaatimuksia, on uusia vastuunkantajia myös taustajoukkoihin löydettävä. Yhden miehen show on pitkälti saavuttanut lakipisteensä. Tällä hetkellä GM:n osaaminen ja jaksaminen riittää mainiosti yhden III-divariseuran pyörittämiseen, mutta harppaus seuraavalle tasolle olisi sen verran vaativa, että vastuuta jakamaan tarvittaisiin nuorempia ja hommaan motivoituneita kavereita. Kuten moni entinen ja nykyinen Flames-pelaaja on todennut, niin seura hoitaa asiat kyllä viimeisen päälle luvatun mukaisesti. Jotta tämä pystytään takaamaan myös jatkossa, on uusille vastuunkantajille tilausta.

Flamesin osalta seuraava kausi tulee olemaan mielenkiintoinen. Vaihtuvuutta näyttäisi tulevan edelliskausia runsaammin. Seuraavat pari kuukautta näyttävät ketkä vaihtavat maisemaa ja ketkä jatkavat sinivalkoisessa legioonassa. Uusia pelimiehiä on jälleen tulossa jengiin, mutta tällä hetkellä agendalla on selvittää kuinka monta uutta miestä voidaan ottaa. Valmennusvastuun ottaa ”Sateentekijä” Sjöström, jonka pelillinen ideologia on lähempänä Nurmistoa kuin Saarista. Näin ollen peluutus tulee ainakin olemaan päättyneen kauden kevätpuoliskoa tasaisempaa.

Seuraavalle kaudelle olisi myös tarkoituksena synnyttää Flamesin kakkosjoukkue, joka pelaa hallisarjaa. Joukkueen funktiona on tarjota entisille Flames-pelaajille ja muille seuran lähipiiriin kuuluville henkilöille mahdollisuus pysyä mukana seuran toiminnassa myös silloin kun elämäntilanne ei salli säännöllistä sitoutumista treenaamiseen. Kakkosjengissä ei pelitaktisilla asioilla tule olemaan suurtakaan väliä vaan ainoa pelillinen ohjenuora on se, että kaukalossa pitää olla aina hauskaa ja kaikki tulevat saamaan tasaisesti peliminuutteja. Toiminta tulee siis olemaan ennemmin kuntoilua ja hauskanpitoa kuin kilpaurheilua. Kakkosjengin pelaajat voivat toki osallistua myös ykkösjoukkueen treeneihin silloin kun vain ehtivät ja tarvittaessa (käytännössä luultavasti lähes aina) kakkosen kokoonpanoa täydennetään ykkösen pelaajilla.

Molempiin ensi kauden Flames-joukkueisiin mahtuu vielä uusia pelaajia. Siispä ei muuta kuin sanaa kiertämään ja yhteydenottoja osoitteeseen fbtblueflames at gmail.com. Flamesin maanantain vuoro Leaf Areenalla pyörii läpi vuoden klo 19-20 ja mukaan höntsäämään ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet.

Omalta osaltani haluan kiittää kaikki Flamesin toimintaan päättyneellä kaudella osallistuneita henkilöitä. Blogi menee nyt kevätlevolle ja palaa asiaan kun pelaajamarkkinoilla alkaa taas tapahtua. Sinivalkoiset verkot ovat siis vesillä ja katsotaan minkälaista fisua tällä kertaa matkaan tarttuu!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Kausi 2011-2012: Sateentekijän aikakausi

FBT Blue Flamesin valmentajakuvio on ensi kauden osalta lyöty lukkoon. Seurahistorian neljäntenä päävalmentajana aloittaa Joni "Sateentekijä" Sjöström. Sjöström on viimeiset viisi kautta valmentanut naisjoukkueita, joista meriitteinä mm. pari peräkkäistä sarjanousua TPS:n II-joukkueen peräsimessä. Edelliskaudella Joni koutsasi IKAa, joka kukisti harjoitusottelussa mm. TPS:n naisten liigajoukkueen. IKAn valmennusta Sjöström jatkaa myös ensi kaudella Flames-pestinsä ohessa.

GM Kuuluvainen on äärimmäisen tyytyväinen valmennuskuvioiden ratkettua.

- On hienoa, että saadaan ikään kuin oma mies peräsimeen. Jonihan on itsekin kantanut Flames-paitaa seurahistorian ensimmäisellä kaudella ja tuntee suurimman osan pelaajista jo etukäteen. Lisäksi mies on tervetullut mauste saunailtoihin ja yölliset tekstiviestit ovat kertoneet, että hänellä on hallussaan Suomen johtava pelikirja. Mielenkiintoista päästä kurkistamaan tuohon sählykenttien Graalin maljaan.

- Edelliskauden valmentajasekoilusta oppineena kävin miehen kanssa Edisonin nurkkapöydässä pitkän keskustelun, jossa käytiin kuviota läpi ja nopeasti huomasimme olevamme samalla aaltopituudella pelillisistä seikoista ja elämästä yleensäkin. Lopullisesti diili sinetöitiin viime lauantaina Apollon tiskillä. Pari pientä reunaehtoa Jonilla on, mutta nämä ovat tiedossa jo nyt ja näistä ei mitään merkittäviä ongelmia ole odotettavissa. Se, että Jomppe jatkaa vitosdivarin dominointia River Ratsin paidassa voi aiheuttaa sen, että jokunen peli jää kaudella välistä. Tämän johdosta olen itse lupautunut miehen kakkoskoutsiksi ja koutsaan sitten tarvittaessa nuo pelit.

Flamesin osalta seuraavan kauden kokoonpano alkaa pikku hiljaa hahmottua.

- Jokuselta kaverilta odottelisin vielä ratkaisuja jatkosta, mutta muuten alkaa näyttää jo kohtuullisen hyvältä. Kyselyitä pelipaikasta on jo tullut ja kyseessä ovat III-divaritasolle ihan asialliset pelimiehet. Lisäksi muutamaa isoa kalaa hieman yritetään, mutta samoilla apajilla taitaa olla suurempiakin seuroja. Mutta totta kai ollaan vielä kiinnostuneita uusista naamoista tässä vaiheessa kevättä. Kiinnostuneet voivat laittaa sähköpostia, niin katsotaan tilannetta. Lähtöpuolella, ainakin 1-joukkueen osalta, suhteellisen varmoja taitavat olla Rantakömi, Kaunisharju ja Mattila. Tosin osasta näistä GM:llä on vain toisen käden tietoa.

Flames perustaa ensi kaudeksi myös II-joukkueen, jonka on tarkoitus pelata rennolla otteella Leafin hallisarjaa. Mukaan houkutellaan vanhoja Flames-sankareita sekä seuran lähipiiriin kuuluvia kavereita ja joukkuetta täydennetään sitten I-joukkueen pelaajilla. Myös tästä kuviosta kiinnostuneet voivat kysellä lisää seuran sähköpostista tai Flamesin pelaajilta.

Kausiyhteenveto on työn alla ja tarkoitus saada ulos pääsiäisenä. Stay tuned.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Liity FBT Blue Flamesin riveihin!

Flames etsii ensi kaudelle muutamia uusia pelimiehiä. Edellytämme uusilta "liekkimiehiltä" sitoutumista treenaamiseen 2 kertaa viikossa, joukkuepelaajan luonnetta sekä aiempaa pelikokemusta ainakin III-divarista tai vastaavasti timantinkovia näyttöjä alemmista divisioonista.

Jos olet kiinnostunut liittymään yhteen Turun seudun parhaista III-divarijengeistä, ota yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen fbtblueflames at gmail.com ja kysy lisää.

Ps. GM lupaa julkaista paljon kysellyn kausiyhteenvedon viimeistään pääsiäisenä.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Spektaakkeli

Kakkosdivarikarsinnan I vaihe. Flames- UHV Bulls. Pelipaikkana Leaf Areena. Taisto, joka nousi legendojen joukkoon. Traagista kyllä, liekkimiehet joutuivat taipumaan tappioon jatkoajan vika minsalla. Yhtä kaikki; Flamesin taisteluilme ja flow oli kolmannassa erässä sellaista, että GM voi vain ihmetellä miksei vastaavaa nähty pitkän kauden aikana aiemmin kuin hetkittäin.

Flames- UHV Bulls 5-6 (0-3, 2-2, 3-0, 0-1)

Jobin postia tipahteli GM:n telefooniin jo pari päivää ennen matsia, kun poissaoloilmoituksia alkoi tippua Nokia E-72:n näytölle. Seitsemän äijän vajeella mentiin, mutta paskat siitä. Niillä pelataan ketä on. Jalkeille saatiin 3 hyökkäysketjua ja 2 pakkiparia. Maaliin heitettiin Ketolan Masa, jonka peliminuutit ovat edelliskausina jääneen niin pieniksi, että GM:a lähinnä hävettää. Masa on nimittäin kelpo veskari ja muutenkin mukava mies. Katsaus Bullsin päätyyn osoitti, että vehmaalaiset olivat kaivaneet riveihinsä aimo annoksen kokemusta linjalta Wirmo-USB. Jopa Wirmo-legenda Niemi oli ongittu jostain Bulls-paitaan. Eihän siinä, edellytykset hyvälle spektaakkelille olivat olemassa. Mutta, mitä mitä? Flames loi alkuminuuteilla pari puolittaista paikkaa, mutta Bulls iski murhaavasti takaisin nakuttamalla pari häkkiä noin 15 sekuntiin pelin kahdeksannella minuutilla. Ja yksi vielä lisää muutaman minuutin jälkeen, joten tauolle 0-3 takissa. Pallo todellakin pomppi vastustajalle, jonka jokainen tilanne tuntui johtavan maaliin.

Toinen erä ja omissa kolisi taas heti alkuun. 0-4. Moni luuli, että peli oli taputeltu. Jostain kuitenkin kaivettiin Tiikerin silmää peliin ja ajassa 19.04 armeijasta lomille päästetty Iltasen Markus pisti pompusta pallon kattoon. Kuparinen rikki. Pari minsaa ja Bulls taas johtoon. 1-5. Maalijuhlan seuraavasta häkistä vastasi kuitenkin Simolinin Matti, joka aikansa leivottuaan toimitti pelivälineen verkon perukoille. Toiselle erätauolle tilanteessa 2-5 ja GM päätti tiivistää peluutusta kahteen ketjuun, siirtäen itsensä kameleonttimaisesti coachin rooliin.

Kolmas erä alkoi Flames ylivoimalla ja hoplaa! 14 sekuntia, kun Lamminluoto tarjoilee viimeistä matsiaan sählykaukaloissa pelanneelle el capitano Rantakömille joka pistää neliön keskeltä boltsin ineen. 5-3 ja flow-tila. Ajassa 36.02 Markus Iltanen tuplaa kauden maalisaldonsa ja laukoo Flamesit jo maalin päähän. Vajaa pari minuuttia ja Lamminluodon putoava lehti yllättää Bulls-vahdin ja peli tasan. 5-1 tilanteesta 5-5:een oli kova näyttö koko jengin tahtotilasta. Vika minsat mentiin tasatahtiin ja molemmilla oli omat paikkansa. Siispä suunta kohti jatkoaikaa, mars mars.

Jatkoaika todisti taas monta sporttiklisettä todeksi. Paikkansa oli molemmilla. Flames pisti jokusen kerran pallon tolppaan, mutta lopulta ajassa 54.33 nuorempi Lännistöistä teki matsin kolmannen osumansa kammottavan ruuhkan keskeltä ja näin tämä kausi oli sinivalkoisten osalta taputeltu. Maalia tosin seurasi huikea bolemiikki, sillä Lännistö karkasi maalintekoon jäähypenkiltä ilman lupaa sekuntia liian aikaisin, oikaisten kaupan päälle vielä hieman Flames-penkin puolelta. Tästä syystä maali ensin hyväksyttiin, sitten hylättiin ja lopulta vielä kerran hyväksyttiin. Kova matsi, jossa marginaalit olivat odotetun pienet. Tällä kertaa näin, ainakin tarjottiin kohtuullisen runsaslukuiselle yleisölle viihdettä koko rahan (VP) edestä :D

Tilastot, Flames-Bulls

0-1 08:06 Niemi (Ahala)
0-2 08:22 Lännistö Ju. (Laine)
0-3 12:29 Vina (Laine)
0-4 15:58 Lännistö Ju. (Laurila)
1-4 19:04 Iltanen Mar. (Kuuluvainen)
1-5 21:21 Laine (Lännistö Ju.)
2-5 23:57 Simolin.M
3-5 30:14 Rantakömi (Lamminluoto)
4-5 36:02 Iltanen Mar. (Simolin M.)
5-5 37:59 Lamminluoto (Kankkunen)
5-6 54:33 Lännistö Ju. (Lännistö Ja.)

Summasummarum; Flamesin osalta erittäin pitkä ja raskas kausi finaalissa. GM antaa ison kiitoksen koko jengille. Erityisesti niille pelimiehille, jotka jaksoivat treenata ja antaa peleissä kaikkensa myös silloin kun elettiin hyvinkin pimeitä hetkiä. Kauden pelillinen tulos oli seurahistorian paras, joten sen suhteen ei mitään naputtamista.

Nyt vedetään muutama viikko huilia ja ruvetaan pikku hiljaa kasaamaan ensi kauden jengiä. Vaikuttaa siltä, että vaihtuvuutta tulee viime vuosia enemmän, joten uusille pelimiehille on tilaa. Jos kiinnostaa siis liittyä yhteen alueen parhaista III-divarijengeistä, niin sähköpostia osoitteeseen fbtblueflames@gmail.com.

Tämän kauden osalta loppuyhteenvetoa luvassa hieman myöhemmin. Nyt GM avaa bissen.

Adios.