perjantai 27. toukokuuta 2016

BOOM! Flames kiinnitti 2 uutta pelaajaa: Rainmaker palaa Sinisiin!

Sählyliiton siirtokinkerit käynnistyvät jälleen ensi viikolla. Liekkimiesten Management ei ole jäänyt uinumaan, joten voimme julkaista jo nyt pari ensimmäistä pelaajavahvistusta. Nämä ovat Flames-leirille jo entuudestaan hyvinkin tuttu Joni "Rainmaker" Sjöström sekä uudempi tuttavuus Kim Salonen.

GM Kuuluvainen kommentoi uusia tulokkaita seuraavasti:

- Kim kävi keväällä pari kertaa näytillä ja saatiin nopeasti kuva siitä millainen kaveri on kyseessä. Tässä on parisenkymmentä vuotta tätä lajia takana, joten väitän että pystyn jo aika hyvällä öögälla erottamaan potentiaaliset pelimiehet muusta massasta. Kimillä on vahva lätkätausta ja kaverista tuli heti mieleen muuan Jaakko Rantakömi. Jaska tuli aikanaan vastaavista lähtökohdista ja murtautui parissa vuodessa jengin terävimpään kärkeen sekä lopulta aina kapteeniksi saakka.

- Sateentekijä Sjöström, oijoijoi. Kyllä lämmittää sydäntä saada yksi seuran perustajajäsenistä taas takaisin kotiin. Suuri persoona, joka on ajoittain dominoinut alasarjojen pistepörssejä lähes mielin määrin. Tilastokatsaus osoittaa, että Jomppe kellotti River Ratsissa vitosdivarissa viiteen kauteen maireat 209 tehopistettä (94+115). Henkilökohtaisella tasolla Jonin paluu on mulle kova juttu. Erittäin kova, GM tunnelmoi.

Rainmaker palaa kotiin!

Flamesin verkkotoimitus onnistui kuin onnistuikin tavoittamaan revolverihaastatteluun itsensä Joni Sjöströmin. Olkaapa hyvät:



Verkkotoimitus: Joni "Rainmaker" Sjöström, GM on kuulemma houkutellut miestä takaisin kotiin lähes vuosittain. Mikä sai kanootin kääntymään vihdoinkin takaisin kohti Sinistä Tiipiitä?
- Joukkueen kokeneemmalta kaartilta tuli viestiä, että he eivät halua enää olla joukkueen hitaimpia pelaajia. Koska olen mukava mies, niin liityn joukkueeseen ja suon Törnströmille, Kalliolle, Kuuluvaiselle ja kumppaneille tämän mahdollisuuden tuntea itsensä jälleen nopeiksi. Itselläni on jo 30-vuotta mittarissa ja valmennushommat on nyt mun osalta taputeltu, joten päätin, että koitetaanpa nyt vielä kerran, jos tästä pelaajaurasta vielä jotain tulisi. Jos ei, niin sitten palataan häntä koipien välissä vuoden päästä takaisin 5.divariin.
- Sinut muistetaan Flames-kannattajien keskuudessa varmasti parhaiten takavuosien menestyksekkäästi hoidetusta valmennusroolistasi. Tilastojen mukaan olisit pelannut vain yhden matsin Liekkipaidassa. Onko kyseessä virhe? Mitä jäi mieleen seurahistorian ensimmäisestä kaudesta?
- Seurahistorian ensimmäinen syksy oli henkilökohtaisesti haastavaa aikaa, koska pitkäksi venyneet Interin mestaruusjuhlat verottivat osallistumisprosenttiani melko paljon. Luulisin, että niitä pelattuja pelejä on oikeasti jopa kolme, mutta roolini oli silloin sen verran marginaalinen, että paikallaoloani yhdessä turnauksessa ei varmaankaan huomattu.
- Flamesissa on vuosien varrella pelannut erittäin legendaarisia hahmoja. Haluaisitko nostaa nostalgiamielessä jalustalle ketään erityisesti jälkipeleillä ansioitunutta Liekkisoturia?

- Voisin nostaa esille ainakin Vehviläisen Juhon. Mitähän miehelle mahtaa nykyään kuulua? Jossain kohtaa  Vehviläiseltä alkoi tulla puheluita lähes joka viikonloppu yömyöhään. Taisi arvata mun olevan melko aktiivinen viihteellä kävijä. Paljon on hyviä muistoja Flamesin saunailloista. Viimeksi tuli maalin tappio pöytäfutiksessa, joten korjataan asia seuraavassa saunaillassa.

- Tähän loppuun voisin vielä lähettää terkkuja, kuten haastatteluissa yleensä on tapana. Terkut SBS Liedon Kujanpään Jannelle: Muista pitää pää ylhäällä ja länget kiinni keskinäisissä kohtaamisissa.



Lisää pelaajauutisia tullaan pudottelemaan kesän mittaan.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Flamesille merkittävä yhteistyösopimus!

FBT Blue Flames on solminut yhteistyösopimuksen juomavalmistaja Mad-Crocin kanssa. Erityisesti energiajuomistaan tunnettu Mad-Croc on Suomessa sponsoroinut perinteisesti mm. autourheilua.


- Iltasen Markukselle kiitokset näiden yhteistyöneuvottelujen tyylikkäästä hoidosta. Flamesin puolesta olemme tietenkin innoissamme tästä diilistä. Ainakin nestehuolto tulee siis olemaan ensi kaudellakin kunnossa, GM Kuuluvainen virnistää.

Flames on myös sopinut jo ensimmäisistä uusista pelaajakiinnityksistä ensi kautta silmälläpitäen.

- Tulemme todennäköisesti kaapista isomman nipun kera. Tässä on monta syöttiä vielä vedessä, General Manager vihjaa.