maanantai 16. joulukuuta 2013

Paluu sorvin ääreen

Syyskausi meni miten meni, joten Flames jatkaa pelejään lauantaina starttaavassa alemmassa jatkosarjassa. Sarjasysteemi on kuitenkin sen verran mielenkiintoinen, että nappisuorituksella alemmasta jatkosarjasta on mahdollista nousta aina kakkosdivariin saakka. Kaksi viimeistä tippuu puolestaan suoraan neloseen, kun taas seuraavat kaksi karsivat sarjapaikastaan alemmasta divisioonasta tulevia jengejä vastaan. Mitä tahansa siis voi vielä tapahtua.

Flames aloittaa jatkosarjansa kohtaamalla jo kolmannen kerran tällä kaudella SB Someron. Aiemmat kohtaamiset ovat olleet todella tasaisia. Kauden avausmatsin Flames vei Someron parketilla Antti Saarisen viime hetken maalilla. Somero kuittasi takaisin ryöstämällä pisteet Flamesin kotiluolasta kahden maalin erolla. Tämäkin matsi ratkesi vasta loppuhetkillä Someron osuttua tyhjään Flames-nuottaan. Tätä ennen liekkimiehet tuhrivat mm. rankkarin ja 5-3 ylivoiman...

Flamesin kotipesä Leaf Areena toimii näyttämönä lähes kaikissa kevään otteluissa
Päivän toisessa ottelussa vastaan asettuu vanha tuttu Kemiön Kiilat. Ei ole tullut Kiiloja pariin vuoteen seurattua, mutta mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa niin jengin peli perustuu lähinnä erittäin hyvään veskariin sekä pariin kolmosdivaritasolle todella kovaan pelimieheen. KemKi oli Flamesille muuten erittäin myrkyllinen vastustaja pari kautta sitten. Vaikka kauden päätteeksi liekkimiehet nousivat kakkoseen, voitti KemKi tuolla kaudella molemmat keskinäiset kohtaamiset.

Erittäin kovia matseja siis luvassa, mutta jos Flamesin peli vihdoin saadaan edes kohtalaisen hyvin jengoilleen, kaatuvat molemmat vastustajat lauantaina. Pelipaikkana Leaf Areena, jossa pelataan yhtä lukuunottamatta kaikki alemman jatkosarjan turnaukset.

Jos liekkimiesten sarjamatsit ovatkin olleet tuskaisia, on Virusmäentien hallisarjassa sentään kulkenut. Alkulohkon voitto varmistui viime sunnuntaina selvin 13-1 numeroin. Ylemmässä loppusarjassa luvassa lienee jo kunnon matseja, joista saadaan enemmän irti myös sarjapeleihin valmistautumisen näkökulmasta.




Ei kommentteja: